Hanna-tädin kakut

Vihdoinkin onnistuminen! Näiden kakkujen teko on varmasti monelle maailman helpoin homma, mutta minulle ne ovat tarjonneet haastetta. Olen leiponut näitä muutaman kerran ja aina on jotakin mennyt pieleen. Joko kakut ovat levinneet liikaa ja tummuneet reunoilta tai sitten ne ovat jääneet sisältä hieman raaoiksi. Nyt päätin taas kokeilla, mutta hieman muokatulla reseptillä.

IMG_3435 (1)

Lisäsin vehnäjauhojen määrää, pudotin uunin lämpötilaa ja pidensin paistoaikaa. Tällä kertaa en sulattanut voita ja sekoittanut voisulaan sokeria ja kermaa, vaan vaahdotin pehmeän voin ja sokerin ja vatkasin kerman joukkoon.

IMG_3455

Hanna-tädin kakut

200g voita
3 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
5½ dl vehnäjauhoja (käytin erikoisvehnäjauhoja)
3 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämmössä pehmennyt voi ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää kerma ja vatkaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Sekoita hyvin. Laita taikina jääkaappiin kovettumaan noin tunniksi. Pyörittele taikinasta pienen lihapullan kokoisia palloja ja paista uunin keskiosassa 175°C:ssa 13 minuuttia. (Paistoaika on uunista riippuen 10-15 minuuttia. Minun uunillani sopiva paistoaika on 13 minuuttia. Tee halutessasi koekakku.)

Kakkuja voi säilyttää huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa. Jos löytyy viileämpi tila, esim. kuisti, niin rasiat kannattaa säilyttää siellä. Itse olen aina säilyttänyt leipomani pikkuleivät muovirasioissa tai lasipurkeissa huoneenlämmössä. Hyvin ovat säilyneet ainakin pari viikkoa, joskus ovat olleet säilytyksessä pidempäänkin. Kakut voi myös pakastaa.

Kakut nousivat hyvin ja olivat juuri sopivan mureita, eivätkä yhtään liian kuivia. Kakkuja kannattaa paistaa vain sen verran, että pohja saa hieman väriä. 


Vinkkejä!

Näihin kakkuihin voit käyttää hapantuneen kuohukerman, jolloin kohotusaineena voi halutessaan käyttää ruokasoodaa leivinjauheen tilalla (ruokasooda tarvitsee happamuutta toimiakseen kunnolla). Soodaa käytetään puolet leivinjauheen määrästä eli tähän taikinaan tulisi 1 tl ruokasoodaa. Itse käytin tähän päiväysvanhan kuohukerman, mikä ei ollut vielä hapanta. (Jos päiväysvanhoja kermoja löytyy enemmänkin, niin kokeile myös tätä kuivakakkua.)

Jos kaipaat enemmän makua, lisää taikinaan kardemummaa (1 tl).

Voit sirotella kakkujen päälle tomusokeria tai kanelia. Tai kieritellä ne kanelisokerisekoituksessa.

IMG_3464 (4)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s