Uusia ihanuuksia pihaan

Kaupallinen yhteistyö Viherviisikko Oy:n kanssa.  Kuten olen jo aiemmin täällä blogissa kertonut, en ole asunut tässä talossa vielä kovin kauaa ja keskeneräistä hommaa on edelleen paljon, niin sisällä kuin ulkonakin. Muutimme pikkukodista tähän isohkoon omakotitaloon, joten meillä ei ollut kovin paljoa huonekaluja ym. sisustustavaraa mukanamme. Muuton jälkeinen aika onkin mennyt paljolti sisätilojen parissa. Sopivien huonekalujen…

Juhannuksen kukkijoita ja kukkujia

Heti alkuun koen jostain syystä tarpeelliseksi tunnustaa, etten oikein ole kesäihminen. Tai kesäpäiväihminen. Helteestä en nauti ollenkaan. On tukalaa ja nihkeää. Univajeiset ihmiset huohottavat hikikarpaloidensa alla ja kengissä tuntuu olevan lyijyä. Mutta kun päivän paahde irrottaa kuumottavimman otteensa auringon lähennellessä laskeutumispaikkaansa, nautin olostani minäkin. Kesäillat ovat ihania. Varsinkin jos ilma viilenee sen verran, että auringolta…

Petunioita ja pesänrakentajia

Yhtäkkiä ollaan jo kunnolla kesässä! Onpas koettu äkkinäisiä sään muutoksia kevään aikana. Hypähdettiin toppahousuista suoraan aurinkotuoliin. Viikonloppuna ilma oli kosteampaa, viileämpää ja siten siitepölyvapaampaa. Juuri sopivaa istutuskeliä siis. Olen aloitellut parvekkeen petunioista. Niitä tulee kaiteelle kahdeksan parvekelaatikollista, yhteensä kuusitoista tainta. Tänä vuonna en viime vuoden tapaan kasvattanut petunioita itse siemenistä, vaan hankin valmiit taimet. (Juttua…

Huonekasvini osa 1: Helppohoitoinen lohikäärmepuu eli traakkipuu

Posti toi suorakylvettävät kesäkukkien siemenet tänään ja nyt on kiire saada ne multaan! Siitä projektista pian lisää. Ennen kylvöhommien aloittamista oli sopiva aika parannella huonekasvieni elinolosuhteita. Aloitankin nyt pienen huonekasvien esittelysarjan. Kerron miten itse hoidan kasvejani, mikä on saanut ne voimaan hyvin ja myös virheeni aion luetella. Huonekasviharrastukseni on vasta aluillaan eikä minulta vielä montaa…

Hanna-tädin kakut

Vihdoinkin onnistuminen! Näiden kakkujen teko on varmasti monelle maailman helpoin homma, mutta minulle ne ovat tarjonneet haastetta. Olen leiponut näitä muutaman kerran ja aina on jotakin mennyt pieleen. Joko kakut ovat levinneet liikaa ja tummuneet reunoilta tai sitten ne ovat jääneet sisältä hieman raaoiksi. Nyt päätin taas kokeilla, mutta hieman muokatulla reseptillä. Lisäsin vehnäjauhojen määrää,…

Sinivuokkomeri ja sisustussuunnitelmia

Oi ihana sinivuokkojen aika! Tänä keväänä osasin jo odottaa vuokkojen viehkoa valtakautta, mutten ihan tällaista sinivuokkomerta olettanut näkeväni. Vuosi on selvästikin ollut niille suotuisa. Talon viereltä nouseva rinne sädehtii sinisenään iltapäivän auringossa ja pienempiä rykelmiä löytyy ympäri pihaa. Kerätä en niitä raaski, vaan käyn ihailemassa ja kuvailemassa paikan päällä. Luin jostain, että sinivuokkotupas saattaa elää…

Kottikärryilyä ja kookospalloja

Tummuva ilta ja voimistuva sade pakottivat irti haravan varresta yhdeksän jälkeen. Fasaanikanatkin lehahtivat tuolloin auringonlaskun saattelemina yöpuulle pihakuusen oksille. Ihan kuin olisivat oksasilppurin viereen tulleet ilmoittamaan, että meluaminen on nyt aika lopettaa. Pihahommia olisi jaksanut vielä paiskia, vaikka muutama tunti niissä jo ehti tänäänkin vierähtää. Ja eilen. Ja toissapäivänä. Syksyn laiskuus tietää monen monta keväistä…

Kesäkukkia osa 4: Kukkea kesämalvikki

Voikohan komean kukkaloiston kasvattaminen helpompaa olla? Kesämalvikki Silver Cup sopii erinomaisesti laiskemmallekin viherpeukalolle. Siemenet kylvetään touko- kesäkuussa maahan tai ruukkuun aurinkoiselle paikalle. Kylvös pidetään kosteana ja reilun viikon kuluttua alkaa sirkkalehtiä putkahdella. Itse kylvin pussillisen siemeniä kahteen isohkoon ruukkuun. Ehkä hieman liian tiheään tuli kylvettyä, mutta hyvin pärjäsivät ja kukkivat todella runsaasti! Kesämalvikki Silver Cup…

Suklaamousse-aprikoositäytekakku

Tämä täytekakku on ihanan täyteläinen, muttei liian makea. Oma suosikkitäytekakkuni, jota olenkin leiponut monet kerrat. Koristeet vain vaihtuvat sen mukaan, mitä kotoa milloinkin löytyy. Nyt löytyi persikkaviipaleita, mandariinilohkoja, karkkipussin loppu ja kevääseen heränneen minttuni hentoja varsia. Kakun piti valmistua jo pääsiäiseksi, mutta jääkaappi oli silloin pullollaan ruokatavaraa. Näin kookasta kakkua kun ei tällä porukalla ihan…

Lankalauantain pikabanaanileipä

Jos haluaa isommat leipomukset jättää pääsiäispäiville, mutta tänäänkin mieli tekisi jotain makeaa, voisi tämä nopea ja helppo banaanileipä olla varteen otettava vaihtoehto. Tummentuneet banaanit sopivat tähän mainiosti ja mukaan voi ripotella esimerkiksi rusinoita, marjoja tai pähkinöitä. Itse lisäsin nyt rusinoita, kun niitä oli sattunut jäämään pussin pohjalle juuri sopiva määrä. Tämähän on hävikkiruokaa parhaimmillaan! (Soodaa…